Kuuro kissa

 

Ensimmäisen kesän viimeinen kissa oli oranssin värinen kuuro kissa. Nuori kissa täynnä energiaa. Ainut kissa, joka on herätti niin paljon, että olin koko viikon aika väsynyt,  mutta siitä huolimatta oli ihana kissa. Mies edelleen muistelee tätä kisua. Hän jotenkin on innostunut oransseista kissoista. Nyt olen alkanut ymmärtämään miksi oransseja kissoja kutsutaan hieman sekopäiksi. Siinä on varmasti jotain perää. 

En muista, että olisin yhdenkään muun kissan kuullut ikinä huutavan niin paljon kuin tämä kissa. Ehkä johtui myös kuuroudesta. Vaikka välillä päästin parvekkeelle aamuyöstä niin ei tuntunut auttavan. Joskus otin hänet syliin ja yhdessä katseltiin parvekkeen maisemia. Kyllä siitä aina jossain vaiheessa rauhoittui, Kaiken tiputti alas minkä vain sai alas. Onhan se hienoa, että energiaa riittää. Viimeisenä yönä tuli pitkin sängynpäätyä ja alkoi nuolemaan kasvoja. Päivällä saavuin kotiin ja omistaja oli myös matkalla tulossa hakemaan kisuaan, joten kauhea paniikki iski missä kissa on. Olikin päättänyt ottaa päiväunet vaatehyllyllä, joka onkin ollut monen kisun suosikkipaikka.